Poikkeuksellinen 2020 on ajanut monet vaihtamaan työpaikkaa – vapaaehtoisesti tai pakotettuna. Kokoaikaisesti lomautettuja työttömiä työnhakijoita on Suomessa ~73 000 ja muita työttömiä työnhakijoita ~290 000. Helmikuun lopun tietoihin ero on +54 000 ja +59 000. Uusia yt-ilmoituksia tulee n. 100 kpl viikossa. (tem).
Vaikka kaikki em. työnhakijat eivät vaihda työpaikkaa, vaihtajia ei liene ihan pieni määrä.
Työpaikan vaihdossa ei ole kyse vain työpaikan vaihdosta. Jos teet vaihdon harkiten, vienet itseäsi ammatillisesti eteenpäin, hankkinet arvokasta kokemusta seuraavaa ura-askeltasi ajatellen, tuonet energiaa ja iloa arkeesi tai lisämahdollisuuksia myös vapaa-ajallesi, tai kerryttänet varallisuuttasi. Hätiköiden saatat tulla antaneeksi pois merkityksellisempiä asioita kuin työpaikkasi:
Työn sisältö.
Työpaikkailmoituksessa ja -haastatteluissa maalattu kuva saattaa yllättäen olla aivan erilainen kuin todellisuus. Ole kriittinen ennen työsopimuksen allekirjoittamista, kysele avoimia ja tarkkoja kysymyksiä sekä yrityksen edustajilta että omasta verkostostasi (mieti, tunnetko yrityksen entisiä työntekijöitä, voisitko soittaa heille?), tarkista yrityksen taloustiedot. Muistathan, että tiedon on tarkoitus virrata molempiin suuntiin työnhakijan ja -tarjoajan välillä – kyseessä on vaihtokauppa.
Et halua joutua toteamaan, että uusi työpaikkasi myytiin sinulle liian heppoisilla tai jopa valheellisilla odotuksilla: esimies, työyhteisö tai kulttuuri ei vastaa kuvausta, arvopohja on kovin erilainen kuin omasi, työkalut tai -työntekemisen tavat ovat vanhentuneita, resurssit eivät ole luvatut, työaikajoustot eivät ole todellisia, yritystä ei johdeta kuvattuun suuntaan tai kuvatulla tavalla, tmv.
Mieti, miten työn sisältö muuttuu nykyisestä, miten se vie sinua eteenpäin ja lähemmäs tavoitteitasi tai arvostamaasi elämään ja arkea.
Työyhteisö.
Työyhteisöllä on monelle iso sosiaalinen merkitys. Työkavereista voi tulla ystäviä, joiden kanssa työpäivän aikana pureskellaan paljon muitakin kuin työpähkinöitä. Toisaalta, joskus työyhteisön vaihtuminen saattaa olla sinulle mieluisa sivujuonne.
Mieti etukäteen, mitä muutos sinun arjessasi tarkoittaa: Pääsetkö edelleen viettämään aikaa entisten työkavereiden kanssa ja miten järjestäisit niin, ettei elämä veisi teitä suuntiin? Vai oletko pikemminkin helpottunut, ettei sinun tarvitse viettää enää 8 tuntia päivässä heidän kanssaan?
Palkka.
Vaikka työn sisältö olisi mielenkiintoisempi kuin aiemmin, saatat joutua niiaamaan palkassa, jonkin aikaa tai pysyvästi. Toisaalta, jos korkeampi palkka oli vaihtosi syy, olethan laskenut kokonaisuuteen kaikki rahanarvoiset edut?
Harkitse etukäteen – yksin tai perheessä – mitä tulotason muutos tarkoittaa käytännössä. Onko kyse esimerkiksi säästötavoitteesta luopumisesta, arjen luksuksen jäädyttämisestä, harrastusten tai lomien uudelleensuunnittelusta tai asunnon tai asuinalueen/paikkakunnan vaihdosta? Jos palkan muutos on alaspäin, muutos on tietysti kivuliaampi kuin toiseen suuntaan. Saavutetusta elintasosta ja -tavoista voi olla hankala luopua. Jos kokonaiskompensaatiosi sen sijaan nousee, miten erotuksen käytät: hankitko lisää varallisuutta vai lisäätkö kulutustasi?
Kun olet miettinyt palkan usein väistämättömät vaikutukset elämääsi, arkeesi ja tavoitteisiisi, olet askelma viisaampi muutoksen edessä.
Olosuhteet ja työn tekemisen tapa.
Vietät työssäsi karkeasti ottaen noin kolmasosan päivästäsi eikä ole ihan sama, ovatko olosuhteet ja työn tekemisen tavat linjassa omien arvojesi ja tavoitteidesi kanssa. Usein epämääräinen tyytymättömyys työssä juontaa arvopohjan ristiriidoista työntekijän ja – antajan välillä – eikä se varsinaisesti tuottavuuttakaan edistä.
Pohdi siis etukäteen, millaisessa työkulttuurissa tai olosuhteissa tulisit työskentelemään ja miten ne eroavat nykyisistä? Onko kyse vuoro/ilta/yötyöstä, joka edellyttää oman tai perheen jaksamisen venymistä tai erilaisia lastenhoitojärjestelyitä? Onko uusi työkulttuuri joustava, onko etätyö mahdollista/suositeltavaa? Millainen työ- ja johtamiskulttuuri uudessa työpaikassa on, energisoisiko se sinua? Odotetaanko paljon venymistä tai ylitöitä? Kuinka stabiili tai muuttuva yrityksen taloudellinen tilanne on, sopiiko se nykyiseen sietokykyysi?
Ei ole kenenkään etu, että takkisi on tyhjä tai iloton työpäivien jälkeen.
Tämä(kään) ei ole kirjoitettu kiveen
Kuten huomaat, kun vaihdat työpaikkaa, et vaihda vain työpaikkaa. Harkiten tehty työpaikan vaihto voi olla hyväksi, kunhan olet miettinyt sen kaikki heijastukset elämääsi, arkeesi, sen hetkisiin olosuhteisiisi ja omiin tavoitteisiisi – jos sen sijaan olet tehnyt vaihdon hetken mielijohteesta, saatat päätyä sieltä ojasta sinne allikkoon. Lohdullista kuitenkin on, että koskaan ei ole liian myöhäistä valita uudelleen – myös oma (elämän, talous, perhe-)tilanteesi muuttuu ja työpaikan muutos voi olla aivan luonteva askel omalla polullasi.