Ihana, itsekäs sinä!

Suomalainen kulttuuri on eurooppalaisamerikkalainen, ja osin hyvin erilainen esimerkiksi aasialaiseen verrattuna (tutustu esim. klassisiin Charles Taylorin näkemyksiin tai Geert Hofsteden teorioihin kulttuuridimensioista). Tätä modernia kulttuuriamme on syytetty itsekeskeisyydestä, jopa hedonistisuudesta, eli keskittymisestä vain omaan menestykseensä ja nautiskelevuudesta sen äärimmäisessä, negatiivisessa merkityksessä.

Yksi työyhteisöjen hiljaisista kulttuurimuutoksista liittyy esimiehen ja työntekijän rooliin, erityisesti vastuuseen ja kykyyn johtaa itseään ja sitä kautta pitää huolta hyvinvoinnistaan. Vaikka ”itsensä johtaminen” terminä onkin kärsinyt inflaation, yksi sen olennaisia osia on omien voimavarojensa realistinen arviointi. Tämä on siis nykyään sinun vastuullasi, eikä sitä työpaikalla tee esihenkilösi, HR’si tai työyhteisösi – ellei mennä selkeisiin suorituksen johtamisen prosesseihin esimerkiksi varhaisen tuen mallin tmv kautta.

Itsekeskeinen kulttuuri yhdistettynä itsensä johtamisen taitoon luulisi tuottavan hyväkuntoisia, riittävästi nukkuvia, kaiken kaikkiaan varsin hyvin itsestään huoltapitäviä yksilöitä. Mutta näinpä ei ole! Työeläkeyhtiöiden ja työterveyshuoltojen tutkimukset ja raportit kertovat systemaattisesti samaa tylyä tarinaa: mielenterveyden häiriöihin, masennukseen ja jaksamiseen liittyvät poissaolot, sairauslomat ja eläköitymiset ovat nousussa ja keikkuvat syinä 1. tai 2. sijalla rintarinnan tuki- ja liikuntaelinvaivojen kanssa. Asiaan liittyvänä kuriositeettina voisin vielä lisätä erään työterveyslääkärin näkemyksen huumetestauksesta (piristeiden käyttö on suorassa yhteydessä mm. jaksamiseen työssä): tietotyöalalla 100 huumetestatusta 5 jää kiinni. Ja nämä henkilöt ovat niitä, jotka eivät pystyneet olemaan käyttämättä, vaikka tiesivät testin ajankohdan.

Itsekeskeinen kulttuuri yhdistettynä itsensä johtamisen taitoon luulisi tuottavan hyväkuntoisia, riittävästi nukkuvia, kaiken kaikkiaan varsin hyvin itsestään huoltapitäviä yksilöitä. Mutta näinpä ei ole!

Kenen vastuu, kenen vika?

Raa’asti sanottuna, kukaan muu ei pidä sinusta huolta kuten sinä. Sinä itse tiedät parhaiten, mitä jaksat, mihin pystyt ja millaisia voimavaroja sinulla on juuri tällä hetkellä on. Työelämä (jos sallit personoinnin) ottaa juuri niin paljon kuin olet valmis sille antamaan. Toisaalta, se myös luottaa siihen, että osaat vetää rajat, sanoa sen kuuluisan ”ei’n” ja kaiken kaikkiaan tasapainottaa arkesi ja eri elämäalueesi.

Työnantajan kannaltahan tilanne on hieman kaksijakoinen, sillä vaikka työntekijästä halutaan irti mahdollisimman paljon, sinun väsymisesi ei ole työnantajan etu monestakaan syystä: Et ole enää tuottava työntekijä. Tilanne on työnantajamielikuvan näkökulmasta vähintäänkin hankala. Aiheutat  lisää työterveyden kuluja. Asian hoitamiseen menee aikaa ja energiaa. Sijainen pitää hankkia ja perehdyttää. Lista on pitkä.

Työntekijän hyvä työkyky ja motivaatio on molempien osapuolien intresseissä – puhumattakaan siitä, että sitä tukee hyvä henkilöstöjohtaminen ja -politiikka. Suurin vastuu omalla kohdallasi on kuitenkin ensikädessä sinulla, sillä vuorokaudessasi on 24 tuntia, joista vain 8 vietät työnantajasi palveluksessa. Sinun on osattava kertoa tilanteestasi, vetää rajat ja esimerkiksi ehdottaa muutoksia parempiin käytänteisiin ja etuisuuksiin (esim. työterveyden sopimus). Ja äärimmäisenä keinona, etsiä uusi työnantaja, ellei tilanne ei parane yrityksistäsi tai neuvotteluistasi huolimatta. Työnantajaasi sitoo esimerkiksi yhteistoiminta- ja työsuojelulaki ja toisaalta hyvän johtamisen käytännöt ja henkilöstöpolitiikka, joista jälkimmäiset eivät toki ole pakotettuja mutta suoraan tai välillisesti joko estävät tai vauhdittavat yrityksen liiketoiminnan kasvua.

Elämän eri osa-alueiden tasapainon harjoittelemiseen tarjoan sinulle Ikigai-työkalua, jonka löydät esimerkiksi uraohjaajan erikoistumisopintojeni lopputyön liitteestä sivujeni Lukuvinkit-osiosta.

Ole siis ihana, itsekäs itsesi – muussa tapauksessa suurin häviäjä olet sinä itse, huolimatta siitä kenen syy on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s